|
54.
Jamboree-On-The-Air (JOTA) järjestetään 15. ja 16. Tämän vuoden teemana oli: Rauha, Ympäristö ja Luonnonkatastrofit. Tavoitteena
on, että tapahtumassa jaetaan tietoa kuinka nykyisillä
viestintävälineillä voidaan pelastaa
ihmishenkiä ja miten jokainen partiolainen voi tarvittaessa
pelastaa lähimmäisiään. Partiolaiset ovat
osoittaneet toimintakykynsä monien luonnonkatastrofien
yhteydessä (esim. Tsunami Thaimaassa vuonna 2004, Haitin
tapahtumat viime vuonna, Japanin katastrofi keväällä). Tampereen Eräpoikien
radiokerho OH3AP osallistuu JOTA-tapahtumaan Vesilahdelta. Perusohjeet Tapahtuma alkaa lauantaina 15.10.2011 klo 00.00 Suomen aikaa ja päättyy 16.10.2010 klo 23.59. Suomen asemien avajaiset pidetään lauantaina
klo 12.00 Suomen aikaa taajuudella 3710 KHz. Suomen Partiolaisten
pääasemana toimii OH2JAM. Avajaisten jälkeen JOTA-asemat
ilmoittautuvat pääasemalle. Järjestön SUF-, SGF- ja
S -asemat saavat ensimmäisenä puheenvuoron. Ilmoittautumisen
jälkeen asemat siirtyvät toisille taajuuksille
työskentelemään keskenään
lähitaajuuksille. Partioasemat kutsuvat toisiaan merkeillä
"CQ JAMBOREE" tai sähkötyksellä CQ JAM. Pääasema OH2JAM kutsuu kaikki suomalaiset partioasemat keskustelurinkiin myös lauantaina klo 13.00 taajuudelle 7080 KHz ja klo 15.45 taajuudelle 3750 KHz. Ajat ovat Suomen aikoja. Jos em. taajuuksilla on muita asemia tai häiriöitä, pyrimme löytämään paremman taajuuden mahdollisimman läheltä. JOTAssa mukana olevat radioamatööriasemat voivat liittää tunnukseensa /J (esim. OH3IF/J). Tapahtuman kansainvälinen pääasema operoi Genevessä kutsulla HB9S. Useimmat partiojärjestöjen radioamatööriasemat tunnistaa kutsumerkin kirjaimista JAM ja S. JOTA-yhteyksistä pidetään lokikirjaa. JOTAn lokikirja lähetetään tapahtuman jälkeen (marraskuun loppuun mennessä) raportin kera osoitteella Hannu Rättö, Rentukkapolku 3, 70900 Toivala, tai suoraan sähköpostilla banda(*)iki.fi. Raportin liitteeksi voi liittää esimerkiksi valokuvia, QSL-kortteja tai muuta tapahtumaan liittyvää materiaalia. Tavoitteena ei ole QSOjen määrä vaan laatu. Rohkaiskaa partiolaiset QSOilemaan. Virittäkääpä vaikka yhteinen partiohuuto. JOTA on hauska leikki. Tässä linkkejä JOTA sivustoille:http://www.jota.partio.net http://www.scout.org/jota http://www.partio.fi/jota Alla video Radiojamboree 2010. Sen on kuvannut Kyyjärven Mediamyllärit (www.nopolanews.fi). |


